Vankkapuu Oy on Simpeleellä Rautjärven kunnassa sekä Joutsenon Honkalahdessa toimiva puunjalostusalan perheyritys. Toiminta alkoi 1986, kun Vankkapuu Oy perustettiin jatkamaan Veneveistämö Veljekset Jäppinen Ay:n liiketoimintaa. Tuolloin liiketoimintaan kuului kuormalavojen ja rullanpäätulppien valmistus lähiseudun paperi- ja kartonkiteollisuudelle.
Vuosien varrella toiminta on kasvanut ja tänä päivänä liiketoimintaan kuuluu kuormalavojen ja rullanpäätulppien valmistuksen lisäksi puutavaran ja rakennustarvikkeiden myyntiä, höyläystä, puurungon osien esivalmistusta sekä puhallusvillaurakointia. Vankkapuu Oy työllistää tällä hetkellä kolmisen kymmentä henkilöä ja liikevaihto 4/2011 päättyneellä tilikaudella oli n. 7,1 M€.
Vankkapuu Oy tunnetaan laadukkaista tuotteistaan sekä luotettavasta ja asiantuntevasta asiakaspalvelustaan Pyrkimyksenämme on tarjota toimivia ratkaisuja niin teollisten asiakkaiden, rakennusliikkeiden kuin yksittäisten kuluttajienkin tarpeisiin.
Vankkapuu Oy on Suomen puutavara- ja rakennustarvikekauppiaiden yhdistyksen jäsen. Vankkapuulla on AAA-luottoluokitus.